fbpx

Mikä mies oikein olen?

Mikko Raespuro täällä moi!

Olipa kerran nuori miehen alku nimeltä Mikko Raespuro, joka halusi tuottaa passiivisia tulonlähteitä internetiä hyödyntäen perinteisen, häntä ahdistavan työntekemisen sijaan voidakseen viettää enemmän aikaa tekemällä haluamiaan asioita.

Hän päättikin opetella tekemään liiketoimintaa verkossa saavuttaakseen tavoitteensa.

Eräänä päivänä Mikko kuitenkin huomasi, etteivät pienet onnistumiset nettibisneksen parissa johtaneetkaan välittömästi itsensä elättämiseen. Näin hän luovutti tavoitteensa suhteen aivan liian nopeasti.

Mikko ei hallinnut liiketoiminnan perimmäistä ajatusta eli asiakassuhteen kaupallistamisen maksimoimista laadukkaan lisäarvon tuottamista vastaan.

Hän oli kuitenkin saanut useita erilaisia digitaalisen markkinoinnin kampanjoita pystyyn nettiyrittäjäuransa ensimmäisten vuosien aikana. Osa näistä kamppiksista lähti ihan mukavaan nousukiitoon, osa puolestaan jäi suoraan telineisiin.

Lopulta myös loivaan kasvuun lähteneet liiketoimintamallit kuivuivat kokoon, kun hänen oma aikansa ei yksinkertaisesti riittänyt niiden jatkuvaan ylläpitoon.

Lisäksi kate jäi useissa tapauksissa melko vaatimattomaksi, koska asiakashankintaan kului myös sijoitettavaa pääomaa. Tällöin myytävien tuotteiden olisi pitänyt tuottaa entistä enemmän per transaktio.

Koska hän ei tällaisia tuotteita pystynyt löytämään, affiliate-markkinointi - kampanjat tyrehtyivät lupaavista alkuasetelmista huolimatta yksi kerrallaan.

Hän jäikin pohtimaan useiden vastaavien projektien jälkeen ja vuosien vieriessä lujaa vauhtia eteenpäin sitä, miten toiset nettimarkkinoijat tuntuvat porskuttavan vahvassa myötätuulessa vuosi toisensa jälkeen - mutta hän ei.

Nyt tilanne alkaa olla pikkuhiljaa toinen!​

Kun Mikko ymmärsi tulojen tienaamisen internetissä olevan mahdollista parikymppisenä opiskelijapoikana matti kukkarossa ja ansaittuaan muutaman roposen verkossa muutaman vuoden ajan eri menetelmistä toisiin hyppimällä, hän sai juuri ja juuri vuokran sekä muut menot kuitattua pelkästään netissä työskentelyn avulla.

Hänen tavoitteenaan oli elättää itsensä internetin avulla, jottei hänen tarvitsi lähteä taistelemaan työmarkkinoille alati vähenevistä perinteisistä, häntä itseään ahdistavista työpaikoista.

Mikko ansaitsi alkuun kellon ympäri työskentelemällä vain niukinnaukin minimielintasoon vaadittavia summia.

Hän kuitenkin tiesi mukavamman ja rennomman elämäntyylin mahdollistavien summien ansaitsemisen olevan mahdollista. Hän ei kuitenkaan kyennyt pääsemään tavoitteeseen osittain samanaikaisesti romahtaneen terveydentilan ja vaillinaisten liiketoimintamallien vuoksi.

Pientä tuloa tuottaneet sivustot kuivuivat yksi kerrallaan tyhjäksi, koska Mikko ei kyennyt laittamaan niihin vaadittavaa joka päiväistä, usean tunnin panostusta sivujen toiminnan ylläpitoon.

Lopulta hän sulki kaikki sivustot pois toiminnasta.

Mikko törmäsi vuosien kuluessa poikkeuksellisen amerikkalaisen yrittäjän tarjoamaan nettikurssiin. Tällä kurssilla kerrottiin nettiliiketoiminnan automatisoimisesta. Sen avulla internet-liiketoiminnan pyörittäminen oli mahdollista tehdä myös ilman omaa jatkuvaa ajallista panostamista - ja samalla jopa kasvattaa sitä.

Hänen tarkoituksenaan oli monistaa jenkkimentorin tekemät bisnesmallin toimivat osaset omaan sapluunaansa sopivaksi. Kun toiminta oli saatu pyörimään mahdollisimman automaattisesti, lopulta olisi aika tehdä sama uusiksi eri markkinoilla.

Koska uusi bisnesmalli vaati paljon energiaa ja voimavaroja sekä vanhat systeemit piti pitää jossain määrin hengissä saadaksensa perustoimentulon kuitattua, hän repi itsensä riekaleiksi niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Mikko opiskeli järjestelmän kuitenkin läpikotaisin, jota hän on pyrkinyt integroimaan useisiin eri bisnesmalleihin. Lisäksi hänen tietopankkinsa kansainvälisillä markkinoilla suoritettavista myyntisuppiloista on kasvanut matkan varrella niin suureksi, että hän on kykeneväinen opettamaan asiaa eteenpäin - tekemistään virheistään oppien.

Mikko onnistui luomaan omista bisneksistään mukavia paikkariippumattomia toimeentulopuroja. Ne ovat mahdollistaneet matkailun ja muutaman tunnin päivittäisen työnteon ympäri maailmaa niin, että liiketoiminta pyörii ennallaan - tai jopa kasvaa.

Lataa maksuton Myynti Vapauteen – e-kirja syöttämällä sähköpostiosoite alapuolelta löytyvään kenttään.

Myynti Vapauteen – e-kirja osoittaa kaiken tarvittavan tiedon menestyksekkään digitaalisen myyntiprosessin luomiseen yritystoiminnan kasvattamiseksi tiiviissä paketissa!